Näyttelijän kuukautiset

Neljä viikkoa ennen ensi-iltaa ne alkavat, jättimäiset PMS-oireet. Ryhmässämme on lähes neljäkymmentä oireilevaa yksilöä. Hämmästyttävintä on, että stressi ei suuremmin näy teatterilla työskennellessä. Voin kuvitella, että kotiväki on joskus ymmällään.

Keskustelu voi kulkea kiukuttelun ohessa vaikka näin:

Sairaaksi mut teet, miks uniinikin meet..


 – Pimeässä kävelin peiliä päin, ihmettelin kun sinut siinä näin. Olet kaipuu silmissäni, olet ääni sisälläni..

Hauholla nukutaan ruususen unta, ollaan maalla ja pihalla..

– Hepatiit ja muut on tunnustettava..

Varpulle tilaa tee.

– Hei mul on sua ikävä.

Insane

– Kunhan syljit päälleni pelkkää tuhkaa..

Anteeksi saanko sulta?

– Hei rakkauden Lumiukko. Pystyyn olit jäätynyt, kun aurinko saapui, kiveksi olit päätynyt..

OOOOOMMMM..

– Palvot tuota Venus-kukkulaa.

Mennään Apinatarhaan?

– Poltit minut filsuun.

Oot paise sielussa, mikä avuks hoidossa?


Repliikit laulaen, osa tanssilla tehostaen.

 Kotiväet, ottakaa rauhallisesti. Kyllä se Lumiukko valmistuu. Armoa vielä vähän. Kohta me ollaan valmiita. Helpottaa viimeisen esityksen jälkeen..ehkä.

 

8 kommenttia artikkeliin “Näyttelijän kuukautiset”
  1. avatar Ulla Lappalainen sanoo:

    Valmistuu, valmistuu, varmasti valmistuu. Viikko ennen ensi-iltaa on pahimmillaan. Siinä vaiheessa alkaa olla ohjaajan työt tehty, on ryhmän vuoro astua piiskaamaan toisiaan. Lähestyvä ensi-ilta panee vallankin nuorille vipinää kinttuihin. Hienoja hetkiä, unohtumattomia elämyksiä, teatterin taikaa.

    Hauholla on jo pitkät perinteet, upeita esityksiä, hienoa kasvatustyötä. Kuulin, että esitys kestää 3 tuntia. Ihanko totta?

  2. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moi Merja!
    Näyttelijän on oltava tarkkana päänsä kanssa ennen ja jälkeen näytöksen: rooliin on päästävä ensin sisään ja sitten siitä ulos. Aku Korhonen otti näytöksen jälkeen muutaman tiukan tuikun, että pääsi sinuiksi itsensä kanssa. Joku on jopa tarvinnut ammattiauttajan apua eli joutunut lataamoon, että on päässyt roolihahmostaan irti.
    Näyttelijän homma on kaiken kaikkiaan aika rankka, mutta onhan se kutsumustyö.
    Hauskaa Kevättä, kottarainen näkyi jo t. Hessu K.

  3. avatar Ulla Lappalainen sanoo:

    Hei Heikki Koskela!

    Olet varmaan itsekin näytellyt. Mitä tuolla kutsumustyöllä tarkoitit? Ei kai näyttelijäntyö ole sen enmpää kutsumustyötä kuin mikään muukaan. Ihmiset valitsevat – jos mahdollista – ammatin, jossa ovat onnellisia, voivat toteuttaa itseään ja josta saavat elantonsa.

    Harrastajanäyttelijöitä ja -kirjoittajia Suomi on väärällään. Harrastaja panee itsensä peliin. Mutta teatteri voi myös parantaa. Hämeenlinnan naisvankeja tänä keväänä ohjaava Hannele Martikainen muun muassa ihmettelee, ettei Suomessa ole käytetty teatteriterapiaa.

    Olen kuullut myös sanottavan, että ihmiset, jotka ovat jääneet rakkautta vaille, päätyvät teatteriin. Kokemukseni mukaan se on osittain totta, muttei kokonaan. Mitäs muut teatterikonkarit ajattelette tästä väitteestä?

  4. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Terkuin Hauholta! Pop Oz! Siitä se alkoi! 1999 jos oikein muistan! Sain olla mukana koko vuoden tyttäreni kanssa, ja muun perheeni! Vaimo loppusuoralla kuului maskeerausjoukkoihin, mm. Itse olin ensin haalariporukkaa. Purettiin teollisuushallia ja muokattiin sopivaksi. Itse hitsasin portit ihmemaahan, kääntyvät , pyörillä olevat. Upeat, sanon suoraan. Piirustusten mukaan, lypsyjen välillä. Lisäksi olin mukana huimien lavasteiden teossa. raput valonauhoineen, sisääntulot pukukopeista, kaiteet jne. Ja mainosten myynti, järjestelyt yms. Ja sitten lopuksi kun Aki Hugg kuulutti esityksen alkavaksi, olin korkealla telineellä ja vedin kaiken videolle. Ja silloin nuorisoa veti, ohjasi, valloitti, ja kasvatti JARI PITKÄNEN!! Ja koko operaatio peittoaa ysiluokan sata -nolla, koska vaan.!
    T Hannu

  5. avatar Merja Uotila sanoo:

    Jep, Hannu. Nyt onkin juhlavuosi!!
    Pop Oz oli mahtava, ja kaikki muut siihen perään. Jari aloitti todella hienon työn nuorten parissa. Ps. Variksenpelätti oli yksi suosikeistani 🙂

    Ulla: mielenkiintoinen näkemys, rakkaudettomat päätyvät teatteriin. En kyllä ihan allekirjoita, mutta nuorisoteatteriyhteisönä on kyllä melkoinen rakkauden, hegemonian ja tsempin tyyssija, niin kuin tiedät. Sellaista räiskettä ja fiilistä en ole missään muualla kokenut.

    Heikki: roolinsa vangiksi voi jäädä missä ammatissa tahansa. Näyttelijän työkalupakissa on työkalu roolista irtautumiseen. Hyvän (ammatti)näyttelijän ammattitaitoa on päästä irti. Adrenaliinipaukku onkin sitten aivan eri asia, mutta tavoittaa myös esim. maratoonarin.

    Arvatkaa ilahduinko näistä pitkistä kommenteista? Todella hienoa, että teatteri ja NUORISOTEATTERI puhuttaa. En lakkaa liputtamasta heidän puolestaan. Sellaisia itsensä ylittämisiä ja hengenpaloa on vaikea käsittää, vaikka itse seison sen keskellä. Usein on pakko nousta ohjaajantuolista ja halata jotakuta.
    Nyt halaan täältä teitä.

  6. avatar Merja Uotila sanoo:

    Ei se kolmea tuntia kestä!! Kohtuu ajassa rypistetään katsojaystävällisesti kasaan 🙂

  7. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Hei Ulla!
    Minusta juuri se on kutsumustyötä, jossa voi toteuttaa itseään, olla onnellinen ja saada elantonsa.
    Sitten tuohon terapiapuoleen: Luulen, että suomalaiset ovat harrastelijateatterien lukumäärän perusteella huomanneet, että näytteleminen parantaa elämän laatua – ja ainakin on jotain tekemistä. Olen pari kertaa törmännyt tapauksiin, joissa yksilöstä on muodostunut ympäristölle tietty kuva. Sitten joku on saanut hänet houkuteltua kesänäytelmään ja esiintymään ensimmäisen kerran. Kun voi elää leikisti toisenlaista elämää roolihahmossaan, se on vapauttavaa. Yleensä nämä tyypit varastavat koko näytelmän, mutta saavat varmasti ajastaan korvauksen itselleen. Kirjoitin vähän vaikeasti, mutta näytteleminen on terapiaa amatööritasolla.
    Odotellaan aurinkoa t. Hessu K.

  8. avatar Ulla Lappalainen sanoo:

    Hei kaikki, paremmalla ajalla tahdon kirjoittaa omaan Ulapalla-blogiini teatterin – nimenomaan harrastajateatterin merkityksestä ihan perusteellisesti. Nyt vain kommentoin sen verran, että teatteri on mahtava oppimisen kenttä. Se jättää meihin
    a) tunne-,
    b) tieto-,
    c) toiminta-,
    d) mielikuva- ja
    e) arvojälkiä.

    Heikki puhui siitä, kuinka merkittävä ja terapeuttinen teatterikokemus voi olla, kun kerran lähtee mukaan. Merja toi esille myös yhteisöllisen puolen. Oikeassa olette. Olen nähnyt teatterin ihmeen monta kertaa. Hyvä, että teatterin ystäviä on paljon uudessa Hämeenlinnassa.

Jätä kommentti

css.php